maanantai 13. tammikuuta 2020

Henkiset kilpailut

Vieläkin toisinaan muistan sen häpeän tunteen, jonka koin koulun ensimmäisellä luokalla: Opettaja kertoi henkisistä kilpailuista, jotka järjestettäisiin ensimmäistä kertaa. Lajeina olisivat piirustus, laulu ja lausunta.
    Viittasin ja kerroin innostuneena haluavani laulaa. Opettaja pyysi minua laulamaan Orvokkini tumma silmä. Kun olin laulanut, opettaja sanoi, että jospa sittenkin piirtäisin tai lausuisin vaikka runon.
    Häpeä aivan paiskautui päälleni, kun muut oppilaat tuijottivat minua, osa nauroi.
    Osallistuin piirustukseen ja lausuntaankin. Sain kummastakin palkinnot, se on lohduttanut minua, mutta yhä kuulen, kuinka kauniisti musiikki soi sisälläni, mutta pilaantuu tullessaan kurkustani ulos.
    Edelleen laulu ja musiikki ovat ne tärkeimmät. Onneksi kotona saan laulaa sydämeni kyllyydestä.

***********************

Krapu on otsikko mukaan lukien satasanainen tarina. Haasteessa on annettu kolme sanaa. Viikon 3 haasteessa sanat ovat paiskautua, toisinaan, laulu.

Haastetta pitävät SusuPetal ja Cara. Kiitos heille.

Osallistun nyt ensimmäistä kertaa tällä vaatimattomalla tarinalla. Olen lukenut aikaisempia Krapuja ja ihmettelen, miten hienoja tarinoita osallistujat ovat luoneet lyhyisiin tarinoihinsa.


perjantai 10. tammikuuta 2020

Olenko minä minä?

Minä tiedän, että olen minä. Tiedän, että kädessäni on omena. Mikä on omena? Hedelmä? Tiedon sisältö? Mitä on tärkeintä tietää? Säilyykö omena, vaikka syön sen, tai jos se mätänee? Olenko minä minä, vaikka ruumiini uppoaa syvälle maahan tai poltetaan? Minä olen minä, näin uskon. Onko usko tietoa?

torstai 9. tammikuuta 2020

Lentävä nuoli lepää

Lentävä nuoli lepää lentäessään. Minä lepään kiitäessäni ideani sakarasta riippuen. Nuoli liikkuu, mutta minä nojaan poskeani käteen. Katson kauas, ei minnekään, ja havahdun tutun pöydän äärestä.

Miksi tunsin liikkuvani? Missä kävin? Avasivatko ikuiset ideat ovensa? Pääsinkö hetkeksi sisään?

Jäljet

Vesi virtaa katua pitkin, muodostaa puron, johon astun. Miksi jälkeä ei jää? Miksi olisi tärkeää, että minusta jäisi jälki? Sadan vuoden päästä - tai tuhannen - ei kuitenkaan enää tunnisteta tällaista kenkää, ei jälkeä, ei muistitikkua, ei tietokonetta. Missä on jälkeni, millainen se voisi olla?

Platonin ideaoppi vakuuttaa, että ideat ovat ikuisia, muuttumattomia. Minun ideani ovat havaittavassa todellisuudessa, ajasta riippuvaisia. Miksi kuitenkin pääsen ideani avulla jonnekin kauas, pois ajasta?

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Mikä on oikein?

Mikä on oikein? Mikä on oikein minulle, onko se oikein sinulle, hänelle, heille?
    Toiminko velvollisuudesta oikein, omasta halustani vai seurauksia toivoen, peläten? Hetken mielihalustako teen ratkaisuni?
     Istun ja harkitsen. Nostanko moraalifilosofian jalustalle? Kiipeän portaita vaihtoehtoja pohtien.
     Saako nälkä minut varastamaan? Sieppaanko lääkärin siskoani parantamaan? Tartunko veitseen lastani puolustamaan?
     Toiminko samoin tänään ja huomenna?

Saavun portille


Saavun portille
Caduceus avaa salvat
maailmojen väliltä

Lotus puhkeaa kukkaan
Kristallikonklaavi kokoontuu

Lennän kaupungin yllä
Kristallit kimaltavat

Tornissa hehkuu valo

Monistan hyvää mieltä
moneksi päiväksi

Untuvat ovat pudonneet


Tallennan muistitikulle
kaiken tärkeän
arjen aarteet

Pakkausteippi on vahvaa
Kiedon koko päivän paketiksi

Lapsi minussa hymyilee 
sydämen sisällä
Untuvat ovat pudonneet

Aarrekopassa on solkia:

kengänsolkia, sydämensolkia
muistoja ja ikävää
Valkoisesta nauhasta 
on solmu auennut